Nuo HS:n oikeusoppineethan kokevat, että jos Halla-aho vain sanoo jotain sinänsä perusteltua kritiikkiä tuomiostaan, se heikentää vallan kolmijaon de facto ilmenemistä joskus tulevaisuudessa. Mutta ei vallan kolmijakoa ole kukaan heikentänyt, jos se ei ole heikentynyt. Sitä, onko vallan kolmijako heikentynyt, arvioidaan todellisten havaintojen perusteella, eikä näiden oikeusoppineiden mielipide asiasta ilmeisesti perustu havaintoihin.

Ryhmät ovat kautta aikain saaneet itse nimetä valiokuntaedustajansa. Jos valiokunta tämän takia hajotetaan, ja Halla-aho jätetään sitten ulos, niin kyseessä on poikkeuksellisempi ja tärkeämpi tapahtuma kuin Halla-ahon sanomiset itsessään. Viestinä tuntuu olevan, että me vanhan vallan pitäjät emme sinua kaipaa tänne, vaikka saisit kuinka paljon ääniä. Juuri kuten se YLE:n pomo sanoi Soinista ennen vaaleja: vaikka Soini saisi kuinka paljon ääniä, hän ei pääsisi pääministeripaneeliin. Tätä mieltä persuista ovat ne, jotka ovat heidän kanssaan eri mieltä. He käyttäytyvät noin, koska kukaan muu kuin persut itse ei pistä heille kampoihin. Heille persulla ei ole samoja oikeuksia kuin muilla kansalaisilla.

Halla-ahon tuomio tuli kirjoituksesta, jonka pääasiallinen tarkoitus oli arvostella lehdistön, oikeuslaitoksen ja valtakunnansyyttäjän toimintaa ja moraalia. Jotta kirjoitus osoittaisi olevansa oikeassa, siihen oli sisällytetty näihin toimijoihin kohdistuva provokaatio. Tausta-ajatus oli, että jos tästä todella tulee oikeusjuttu, Halla-ahon syytökset näitä toimijoita kohtaan olivat oikeutettuja.

”Mutta musta nyt kannattaisi päättää että puhutaanko tässä nyt Halla-ahon blogikirjoituksen oikeuskäsittelystä, vai Halla-ahon lausunnon poliittisista seurauksista. Ja jos ensimmäisestä, niin kritisoitko korkeinta oikeutta, vai vihervasemmistolaisia muiluttajia, vai vallitsevaa lainsäädäntöä. Toi Maikkarin juttuhan käsitteli ainoastaan lausunnon poliittisia seurauksia.”

Minusta ei. Ei ole olemassa mitään yhtä tahoa, jota voisi panna vastuuseen persujen vainoamisesta. Se johtuu samasta syystä kuin miksi teloitusryhmässä on monta ampujaa, vaikka tarvittaisiin vain yksi: vastuu on hajautettu ja pienillä sääntöjen venyytyksillä yritetään saada aikaiseksi toivottu poliittinen lopputulos. Säännön venytykset ovat liian pieniä, jotta ketään yhtä kiusaajaa saataisiin vastuuseen, mutta yhteenlaskettuna niistä aiheutuu suurta haittaa. Koska vastuu on tällä tavoin hajautettu, on nimenomaan tarkasteltava kokonaisuutta eikä jonkin yksittäisen laitoksen toimintaa. Yksittäistä laitosta ei saa kiinni kuin vähäisestä rikkomuksesta.

Ei ole oikeasti olemassa ryhmää nimeltä ”vihervasemmistolaiset muiluttajat” ym. On vain joukko ihmisiä, joiden mielestä monikulttuurisuus on tärkeämpää kuin demokratia, tai valta pitää säilyttää siellä missä se jo on, tai ”rasistit ovat tyhmii”, ja he sattuvat aina heittämään kapuloita persujen rattaisiin, jos kiinnijäämisen riski ja seuraukset ovat riittävän pieniä – mutta toisiaan vastaan heitä ei juuri kiinnosta tapella. Nyt kävi niin, että näitä ihmisiä oli oikeusasteissa tuon verran. Ehkä he näkivät vain, että Halla-aho provosoi oikeuslaitosta ja sai sillä kannatusta, ja he eivät halua, että tällainen poliittisen vaikutusvallan saamisen keino yleistyy. Sinänsä validi huomio, mutta laajemmassa kontekstissa Halla-ahon esittämät salaliittosyytökset ovat osoittautuneet niin uskottaviksi, että niiden varjolla Halla-ahon käytöstä olisi kuitenkin pitänyt, tai ainakin kannattanut, suvaita.

On totta että Halla-aho olisi voinut esittää kritiikkinsä ilman loukkaaviksi koettavia lausuntoja. Mutta hänen kirjoituksensa kävivät toteen, koska Illman tarttui täkyyn. Ilman täkyä kriitikot olisivat sanoneet kirjoituksista, että ne ovat sanahelinää. Miksi Halla-ahoa olisi pitänyt velvoittaa olemaan käyttämättä loukkaavia lausumia, jos ne olivat oleellisia lehdistön, oikeuslaitoksen ja valtakunnansyyttäjän toiminnan ja moraalin arvostelun kannalta? Loukkauksethan eivät kohdistuneet lehdistöön, oikeuslaitokseen tai valtakunnansyyttäjään, vaan toisiin tahoihin. Niiden tarkoitus oli havainnostaa lehdistön, oikeuslaitoksen ja valtakunnansyyttäjän tapaa suhtautua loukkaaviksi koettavissa oleviin mutta faktuaalisesti perusteltuihin lausuntoihin.

Perustuslaissa määritelty sananvapaus takaa oikeuden tällaiseen poliittiseen vaikuttamiseen. KKO:n tuomio ei välttämättä ”riko lakia” vaikka se on perustuslain vastainen, koska tässähän toimitaan harmaalla alueella. Mutta ei tällaisella harmaalla alueella oikein muutakaan ole kuin mielipiteitä – yksimielisiä sellaisia tai ei. Jotkin mielipiteet ovat lainvoimaisia, toiset eivät, muttei kukaan juristi voi yksin lakikirjaa lukemalla selvittää, mitkä ovat sellaisia. Hänen pitää muodostaa käsitys siitä, mitä laki sanoo, jonkin muun asian kuin lakikirjan pohjalta tehdyn deduktion perusteella.

Meillä on tässä varmaan sellainen näkemysero pohjalla, että minusta kansanedustajiin kohdistetut käytösvaatimukset ovat sopimattomia: kansanedustajien pitäisi voida käyttäytyä vapaammin. Uskon itse, että sen takia täällä yritetään kieltää ihan kaikki, että kansanedustajia vituttaa kun koko ajan pitää varoa sanojaan. Kaikkein pahinta on, että kirjoittamattomista käytössäännöistä ei voi äänestää, koska niitä ei ole missään vaiheessa erikseen sitouduttu noudattamaan. Jos niitä haluaa muuttaa, niitä pitää vain rikkoa, ja toivoa, että se menee läpi. Tässä kontekstissa Halla-ahon sanomiset eivät mielestäni ole rajuja. Jos ne jonkun mielestä ovat rajuja, niin sitten ne ovat sitä. Mutta mitä käytännön merkitystä sillä on?

Miksi rajuja asioita ei saisi sanoa? Jos mäkkärin työntekijällä on oikeus sanoa olevansa paskassa duunissa, miksi Halla-aholla ei ole oikeutta sanoa noin? Onko tarkoitus viestittää, että jos ihminen on päässyt eduskuntaan asti, hänen PITÄISI OLLA TYYTYVÄINEN? No mitä jos ei ole? Mitä jos haluaa jotain muutoksia, ja tyytyväisten konsensus ärsyttää? Psykologisesta lähtökohdasta katsottuna on ihan selvää, että KKO:n (ja käräjän ja hovin) tyypit tekivät mielipiteistään lainvoimaisen päätöksen. Poliitikot ja tuomarit ovat ihmisiä, ja senkö sanominen nyt johtaa luottamuksen menettämiseen?

Miksi yliopistoissa, yritysjohdossa ja eduskunnassa on tämä runkkausrinkimentaliteetti?