Objektiivisuus ei ole uskonnollisuutta
Mielestäni on hyvä asia jos uskonnonopetus kouluissa lakkaa. Koulu on objektiivisuuden tyyssija. Ainoastaan tunnustuksellisessa uskonnonopetuksessa olisi järkeä, mutta juuri sellainen uskonnonopetus ei kouluun kuulu. Koulu on konsensustodellisuuden luomiselle omistettu instituutio, mutta uskontoja ei voi velvoittaa pyrkimään konsensustodellisuuteen. Uskontojen lähestyminen objektiivisesta näkökulmasta on kuin lähestyisi pornoa tarkoituksenaan olla kiihottumatta. Objektiivisen lähestymistavan soveltaminen uskontoon on täysin eri asia kuin mihin uskonto on tarkoitettu.
Hmm, onko uskontotiede tuhoon tuomittu projekti?
Eikö nimenomaan uskontotieteellisesti orientoituneella uskonnonopetuksella olisi paikkansa kouluissa? Tavoitteena yrittää ymmärtää erilaisia kulttuureja sekä uskonnollista tapaa hahmottaa maailmaa?
Ylläoleva sopinee parhaiten yläkouluihin ja lukioihin; alakouluissa raamatun tarinoiden lisäksi voitaisiin lukea muidenkin uskontokuntien tarinoita, kaikkia vähän niin kuin satuina. Saduillahan on tärkeä opetuksellinen tehtävä.
Tunnustuksellinen opetus voitaisiin hoitaa suljetuissa lahkoissa, parhaaseen mysteeriperinteeseen pohjaten.
Uskontotiede ei ole tuhoon tuomittua, ja kyllä tuolla tieteellisellä lähestymistavalla varmaan paikkansa on. Lähinnä ihmetyttää se kuinka vähän koulussa loppujen lopuksi noistakaan asioista oppi, mutta jos joku menee sanomaan että parempi se kuin ei mitään, niin en kiistäkään. Olisi ollut kiinnostavaa oppia ymmärtämään suuria linjoja, kuten shamaanien ja pappien välisen eron, tai animismi–polyteismi–monoteismi-kehityskaaren, tai alkukirkossa olleiden teologisten suuntausten kehityskaaren. Nyt tuntuu siltä että yläasteelle saakka omaksuttiin dataa todella atomistisesti — mutta mikä ei sovi minulle voi silti sopia jollekulle muulle.
Elina Moisiolla oli aika hyvä ehdotus, että uskonnon asiat liitettäisiin historian ja yhteiskuntaopin opetukseen. Näin uskonnot liitettäisiin siihen kontekstiin, joka ainannii minusta on se oleellisin: uskonto on ollut historiassa ja on monin paikoin vieläkin hyvin merkittävä lähtökohta yhteiskuntien ja ihmisten toiminnalle, ja se pitäisi kyllä ymmärtää. Oikeastaan tunnustuksellinen opetus on minusta se, missä on kaikkein vähiten järkeä.
Järkeähän siinä juuri ei ole, ts. objektiivista systeeminrakennusta. Uskossa ei ole järkeä. Uskonnossa ei ole mieltä ilman uskoa. Uskonnossa voi olla järkeä. ”Tunnustuksellisessa opetuksessa” systemaattisena järjestelmänä on melko vähän sekä järkeä että mieltä.
Uskontoihin liittyy paljon muutakin kuin spirituaalinen uskonnon harjoittaminen. Uskonnot maalaa kulttuuria monilla alueilla. Sellaisten alueiden elaman filosofioiden ymmartaminen on mahdotonta ilman tietoa alueen uskonnoista, esimerkiksi monet alueet Aasiassa ovat tallaisia. Pitaisiko uskonnon opetus siis kokonaan lopettaa vain siksi, etta opiskelijat itse eivat ”voi” harjoittaa uskontoa sellaisena kuin se on (”tunnustuksellinen uskonnon opetus”), vaikka opetus auttaisi ymmartamaan paljon eri filosofioita ja elamantyyleja? Tietenkaan kirjasta objektiivisesti luettu hindulaisuus ei ole sita, mita hindulaisuus kaytannossa on, mutta jotta voisi ymmartaa koko intialaista ja Intiasta ympari Aasiaa levinnytta filosofiaa, taytyy ymmartaa hindulaisuutta.
Ei. Muutin mieleni. Tämä postaus on muuten hyvä esimerkki siitä, että kommentteja tulee usein tyhmimmistä merkinnöistä.