Nyt minä keitän kupin kahvia, etten kuulisi Saatanan ääntä enää. Totuus on liian kauhea minullekin että voisin jatkuvasti olla sen kanssa tekemisissä. Kahvi turruttaa minut mukavaan pöhnään, jossa voin selata vaikka Facebook-virtaa ja olla kuulematta ja näkemättä niitä asioita joihin sisältyy loputon voima. Äärettömän vallan tuoma ääretön vastuu on niin korkea että koska olen äärellinen, en ota vastaan ääretöntä vastuuta vaikka paljon otankin. Onneksi en tarvitse tähän esimerkiksi heroiinia. Kahvi riittää! Aika leppoisaa täällä äärettömien totuuksien keskellä siinä mielessä on, että pieni kupponen kahvia voi suojella mieltä niin paljon ettei se enää ota vastaan enempää kuin se pystyy kantamaan. Jos minä olen Saatana, ja minulla on voimakas itseys, voinen seurata impulssejani ja luottaa vain itseeni sen sijaan että kuuntelisin noita ääniä, jotka kieltämättä ovat vakuuttavia, mutta jotka voin myös ajaa pois jos ne eivät minua miellytä. Minun kuuluisi nyt tehdä paljon työtä ja olla näkemättä kaikkea sitä minkä periaatteessa pystyisin näkemään, mutta mikä veisi minut toiseen maailmaan josta en sitten pääsisi helposti takaisin viimeistelemään työtäni.