Siinä missä Kalervo Palsa on kiljua, Jukka Siikala on punaviiniä. Haastattelin häntä.

Miten kehityit taiteilijaksi?

Piirtelin pienenä paljon ja jossain vaiheessa huomasin, että piirtämällä voi hahmottaa esineiden tai eliöiden lisäksi mielen muotoja. Siihen jää helposti jumiin. Tekniset opit olen saanut kokeilemalla, kirjoista lukemalla ja teosten kuvia tutkimalla.

Mikä on sinulle pyhää?

Ruoka.

Mitä mieltä olet poliittisesta korrektiudesta?

Nyt ei ole korrektia puhua neekereistä, pian ei ole korrektia puhua mustista. Korrektius määräytyy yleisen mielipiteen mukaan ja sinällään sillä ei ole arvoa muille kuin henkilöille, jotka haluavat olla joko korrekteja tai epäkorrekteja. Aiheen kanssa voisi pelailla, mutta itse en ole kovin kiinnostunut.

Oletko pitänyt taidenäyttelyitä? Miksi tai miksi et?

Jokunen näyttely on ollut. Minun maalausaiheillani näyttelyajan saaminen on haastavaa. Pidän näyttelyn pitämisestä, koska saattaa olla todella antoisaa valvoa itse näyttelyä ja saada kontakteja katsojiin. On hienoa, jos joku kokee saaneensa elämyksen. Yritänkin maalata maalauksia, joiden näkemisestä itse innostuisin.

Mitä tapahtui, kun yritit pitää näyttelyn galleria Kalleriassa?

Hakemukseni näytekuvat olivat jääneet vähälle huomiolle, koska aluksi aika myönnettiin, mutta myöhemmin vaadittiin jättämään pois osa tulevista töistä näyttelyajan perumisen uhalla. En halunnut tinkiä asiasta, joten hyväksyin peruutuksen. Ilmeisesti siitä nousi keskustelua, koska peruutus peruttiin eikä sensuuriakaan enää ole. Omalla vastuulla mennään.

Millainen näyttelystä olisi tullut?

Näyttely tulee toteutumaan Kallerian tiloissa. Aluksi lähdin liikkeelle yksityisnäyttely mielessäni, mutta koska minä, Markkula ja Mikko Aspa olemme tekemässä yhteistä taidekirjaa, päädyimme ryhmänäyttelyyn, joka olisi myös kirjan julkistamistilaisuus. Samassa yhteydessä julkaistaneen Bizarre Upproarin vinyyli (Markkulan projekti). Näyttelyyn tulee öljyväritöitä ja kollaaseja ja video. Omia töitäni luonnehtisin pornografisiksi ja inhorealistisiksi. Markkulan kollaasit sisältävät lääketieteellistä kuvastoa maustettuna fetisistisillä viitteillä. Aspan töistä en osaa vielä sanoa, mutta pornografian puolelle varmaan menee. Pyrimme installaatio-tyyppiseen näyttelyyn, materiaalia on paljon eikä pelkästään seinillä. Avajaisten yhteyteen on suunnitteilla ohjelmaa, ehkäpä sadomasokistinen performanssi ja noisea. Näyttelyyn liittyen on netissä blogi: urworthit.tumblr.com, josta löytyy kuvamateriaalia. Osa tulee näyttelyyn, osa on vain samanhenkistä.

Miten apurahat, taidekoulutus tai taideseuroihin ja -yhdistyksiin kuuluminen on vaikuttanut elämääsi?

Parin vuoden työskentelyjakso Taidemaalariliitossa oli hedelmällinen, koska pääsin kurkistamaan ammattimaalareiden maailmaan ja galleriatyöskentelyyn. Kuulun tällä hetkellä Taidemaalariliittoon ja Helsingin Taiteilijaseuraan, mutta en ole aktiivinen toimija. En aikoinaan päässyt taidealalle opiskelemaan (hain vain halutuimpiin kouluihin) ja tipahdin ulos piireistä jo siinä vaiheessa. Helsinkiläiset galleriat eivät ole kiinnostuneet, jos ei ole koulutusta. Jos ei saa gallerianäyttelyitä, ei saa myöskään apurahoja. Jos ei saa näyttelyitä tai apurahoja, ei saa työtiloja. Joten maalailen omissa oloissani.

Millaisissa taide- tai kulttuuripiireissä liikut? Oletko erityisen mieltynyt tietynlaiseen taiteeseen tai kulttuuriin?

En juurikaan liiku piireissä enkä samaistu mihinkään viiteryhmään, mutta viihdyn black metal- ja noise/pe-musiikkia harrastavien keskuudessa. Suurin osa heistäkin on umpimielisiä, mutta olen onnistunut saamaan kiinnostavan ystäväpiirin. Jos en olisi näin nihilistinen, voisin kuvitella pyöriväni hieman laajemmissa piireissä.

Koen kiinnostaviksi uudet ahdistavat tavat yhdistellä ääntä tai kuvaa, varsinkin jos elementteinä ovat seksuaalisuus ja kuolema ja kokonaisuus on sidottuna ympäröivään materiaaliseen todellisuuteen. Tarkoitan tällä materiaalisella todellisuudella lähinnä arkipäiväisyyden tuntua, inhorealismia. Mukana saa olla mielellään jotain omituista unenkaltaista, kunhan se ei ole päälleliimatun tuntuista. Kuvataiteitten puolella viehättävät Chapmanin veljesten (Dinos ja Jake) työt, klassinen maalaustaide kaikessa taitavuudessaan (Rembrandt, Vermeer, Repin..) ja 70-luvun amerikkalainen fotorealismi. Siinä on jotain mielettömän hienoa, että tyypit ovat jaksaneet tehdä todella vaivalla maalauksia autonromuista tai huoltamoista (Ralphl Goings, John Salt) tai sitten naisten pyllyistä (John Kacere). Valokuvaajista en tiedä kovin paljoa. Nobuyoshi Arakin tapa yhdistellä pornoa ja arkipäiväisiä kuvia on kivaa. Joel-Peter Witkinillä on todella nekrofiilistä materiaalia. Musiikin puolelta seuraan suht’ aktiivisesti black metallin kehitystä, vanhempia harsh noise ja power electronics-tekijöitä. Lisäksi kuuntelen paljon psytrancea ja kalseimpia klassisen musiikin, teknon ja elektron vääntäjiä. Suosikit löytyvät vanhasta thrashista, death metallista ja ysäriteknosta. Ostelen vinyylejä, mutta pyrin hillitsemään keräysviettiä. Kirjastossa valitsen useimmiten vanhoja klassikokirjoja tai kauhua. Kotihyllystä löytyy lähinnä vanhoja kirurgian kirjoja, psykologiaa, sosiologiaa ja zen -kirjoja. Romaanin puolelta uutena löytönä haluan mainita Houllebeqin ja vanhoina suosikkeina Dostojevskin ja Mishiman. Lehdistä Jerry Cotton on suosikkejani, samoin 70-luvun Ratot ja Jallut (vanhojen lehtien värimaailma on mukavampi ja jutut oudompia). Elokuvien puolelta viehättävät myös vanhat klassikot, seksploitaatio, slasherit, kauhu, omituisuudet varsinkin Japanista. Televisiosuosikkeja ovat Paavo Pesusieni, Buffy, Simpsonit ja eurooppalaiset poliisisarjat. Pornon puolelta katselen amatöörisivustoja.

Pitävätkö ihmiset taiteestasi? Miksi tai miksi ei?

Menee aika laidasta laitaan. Uskon, että monet pitävät teknisestä tasosta ja maalausaiheista. Toiset taas pitävät töitäni ihmistä halventavana törkynä tai lapsellisena provokaationa eivätkä tämän tuomion jälkeen kykene katsomaan töitäni vain pintoina, jotka ovat harkiten päällystetty väreillä. Jotkut taas pitävät töistäni, koska nimenomaan olettavat, että halvennan ihmistä tai ilmennän sadistisia mielihaluja.

Esiintyykö taidemaailmassa pelkoa yleisön suututtamisesta?

En tiedä. Niin harva on kiinnostunut suututtavista aiheista Suomessa. Musiikin puolella ollaan paljon provokatiivisempia. Minua on pariin kertaan uhkailtu syytteitten nostolla, mutta se on jäänyt siihen. Uuteen näyttelyyn tulevista töistä osa suututtaa varmasti, mutta eristän ne omaan osioon, kenenkään ei ole pakko katsoa.

Miten hahmotat groteskiuden tai inhottavuuden? Ilmeneekö niitä omissa töissäsi, ja voitko tarkemmin luonnehtia ilmenemistapaa?

Liitän inhottava-termin tiettyyn tunteeseen. Siinä on aineksia pelosta. Eloonjäämisen kannalta on edullista kavahtaa hilseilevää, rupista ihoa, limaa, pahaa hajua. Kun inhotusta herättävään kohteeseen lisää seksuaalisia elementtejä, kokonaistunteesta tulee kaksinapainen. Pidän siitä. Sen soinnista päässä.

Entä miten hahmotat kauneuden tai harmonian, ja kuinka ne ilmenevät töissäsi?

Tiputan käsitteestä moraalisen kauneuden ja positiivisuuden pois. Ne ovat subjektiivisia merkityksiä, elämänarvoilla saostettuja. Minulle termillä on vain esteettinen puoli, joka tuo nautintoa, olkoon se positiivisessa tai negatiivisessa yhteydessä. Negatiiviseksi yhteydeksi voin mainita esimerkiksi italialaisten giallo-elokuvien kauniit tapot. Estetiikan puolella kauneus kytkeytyy luonnonmukaiseen harmoniaan. Tietyt muodot ja värit suhteessa toisiinsa toteuttavat luonnossa ilmeneviä kaavoja ja tuntuvat hyviltä katsottaessa. Otan tällaiset suhteet huomioon töissäni. Sommittelulla voi saada aikaan monipuolisia tunneskaaloja riitasointuja unohtamatta.