Todellisuuden omistaja

Intimiteetin kehittymisen tasot

Ihmisten keskuudessa vallitseva kyky intiimien nautintojen edistämiseksi vaihtelee yksilöstä toiseen. On aivan kuin tähän kykyyn vaikuttaisivat tietyt tarkemmin määriteltävät psykologiset tekijät. Seuraavaksi hahmottelen, miten nämä tekijät ilmenevät miehissä. Naiset varmaankin voivat käydä läpi samankaltaiset kehitysvaiheet hieman eri muodoissa, mutta yksinkertaisuuden ja oman kokemuspohjani rajoittuneisuuden vuoksi rajaan heidät tämän tarkastelun ulkopuolelle.

Alistava huono mies on pohjasakkaa: alimmista alin. Hän on pohjasakkaa siksi, että hän on huono, eikä ole muuttumassa paremmaksi. Hän purkaa surkeutensa aiheuttamalla harmia niille, joilla jotain hyvää on. Jos kannattaisin keskitysleireihin pohjautuvaa rodunjalostusta, tällaisista miehistä haluaisin eroon. En juutalaisista, en neekereistä, vaan alistavista huonoista miehistä. En sano tätä siksi, että uskoisin keskitysleireihin, vaan siksi, että pidän mahdollisena, että keskimääräistä useampi tällainen mies kannattaa natsismia. Heidän mieleensä haluan kirkastaa sen asian, että jos aito ihmisrodun jalostus saataisiin käyntiin, nappi napsahtaisi heidän otsaansa aivan ensimmäisenä ja ihonväristä riippumatta.

Säälittävä vinkuja on seuraava vaihe. He ovat viime vuosina nostaneet päätään blogosfäärin suoman anonymiteetin verhossa. Viesti on tuntunut olevan, että säälipillun saamisen pitäisi olla helpompaa. Jotkut ovat suhtautuneet heihin epäkunnioittavasti. En mene vannomaan etten olisi itsekin joskus pilkannut heidän alastonta kehnouttaan, mutta tämä ei oikeastaan ole sopivaa. Säälittävästä vinkujasta on nimittäin mahdollista mennä vielä alaspäin, alistavaksi huonoksi mieheksi. Sellaista kehitystä ei tule kannustaa olemalla heille ilkeä.

Säälittävällä vinkujalla on toivoa, koska hän myöntää itselleen, ettei hän ole ihanteidensa mukainen ihminen. Itsetietoinen gammauros ei kuitenkaan muutu oikeaksi mieheksi yhtäkkiä. Seuraava vaihe on olla likainen. Torjutuksi tulemisen pelko on jotakin, mikä lamaannuttaa säälittävän vinkujan, mutta likainen törkimys onnistuu tekemään aloitteita pelostaan huolimatta. Hänen likaisuutensa juontuu siitä, että jännittyneisyyden ja pillunhimon yhdistelmä estää häntä saavuttamasta eleganssia, mutta ainakaan hän ei halvaannu sukupuoliviettinsä esittämän vaatimuksen vaikutuksesta.

Oikeista miehistä ei liene tarpeellista sanoa muuta kuin etteivät he ole mitään edellisistä.

Intimiteetin kehittymisen tasot
  1. Mihin tällä asteikolla sijoittunee aseksuaali buddhauros? Oikeisiin miehiin, joista ei liene tarpeellista sanoa?

  2. avatar
    Tuukka Virtaperko

    Vaikka tekstissäni puhutaankin välillä intimiteetistä kuin intimiteetti olisi seksuaalista, ei sen välttämättä tarvitse liittyä seksuaalisuuteen. Aseksuaali buddhauros voi olla mitä tahansa näistä. Annan pari esimerkkiä.

    • Alistava huono buddhauros

      Skitsofreeninen Simo: Vuosi neuroleptilääkityksen aloittamisen jälkeen aloin oikeasti taas haluta asioita.

      Buddhauros: Mutta sinun pitäisi vapautua haluistasi.

    • Itsetietoinen gammabuddhauros

      Iloinen Tiina, joka on tunnetusti huono shakissa: Hei, pelataanko matsi shakkia? Mulla olisi tänään sellainen olo! :)

      Buddhauros: Tuota noin, olisi kovin noloa jos häviäisin sinulle. Siis ei millään pahalla, mutta… tiedäthän. Jos ei kuitenkaan. Saattaisin oikeasti pahoittaa mieleni.

    • Likainen törkeä buddhauros

      Karismaattinen Kalevi: Eniten kyllä nautin hyvistä keskusteluista. Yksi tyyppi esimerkiksi osasi selittää tunkin toimintaperiaatteen.

      Buddhauros: Hei joo, mulla on tässä herätyskello! Oota kun katon Wikipediasta miten se toimii!

    Eri juttu sitten on, voiko tällä tavalla käyttäytyvää henkilöä nimittää Buddhaksi.